perjantai 1. huhtikuuta 2011

Viikonlopunviettoon.

Juurihan oli alkuviikko ja nyt viikonloppu, päivillä on siivet selässä. Ensimmäisen kerran kun vaimolle tuli autokuume, yleensä se on miehinen sairaus. Automme istuimet ovat toki matalahkot eli joutuu ponnistamaan kun nousee ylös. Ei auttanut muu kuin autokauppaan, vajaan parinviikon odotus ja tulee uusi kaara ja jonkinverran korkeampi sekä tilaa löytyy ihan riittävästi. Kaveri soitti että he ovat menossa sunnuntaina kokeilemaan golf-kentälle jos siellä voisi jo vähän harjoitella, pyysi mukaan, edellyttäen että on mukava ilma. Sinne sitten mennään tukka putkella. Mailoja ja muita vempaimia on tullut katseltua netistä, mutta käydään nyt kurssit ensin ja katsotaan sitten kuinka äijän käy. Tahkoluodon satama on toistaiseksi suljettu, eivät pysty avustamaan sinne laivoja, no pikku huili töistä tekee hyvää ja koska minulla se on vapaaehtoista. Sääliksi käy merimiehiä jotka viikkotolkulla joutuvat olemaan jäitten puristuksessa tuolla merellä. Olen käynyt hiihtelemässä jäällä, mukavaa touhua ja hyvä luisto, aurinkokin on aina välillä hellinyt(ja sumu). Politiikasta en viitsi puhua mitään, tuli jo riittävästi urputettua siitä aiheesta tuolla höpinöissä. Katsotaan nyt sitten mihin seuraavan kerran matkataan, voi olla että Timbuktuun, mutta pahaa pelkään että se on se yksi ja sama mesta. Ei muuta kuin hyvää viikonloppua kaikille, olkaa hyviä toisillenne.

7 kommenttia:

  1. Toivotaan, että pääset sunnuntaina
    puttaamaan.
    Mukavaa viikonloppua!
    Terkkuja.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Sirpa, toivotaan, samoin sinulle, mukavaa viikonloppua.

    VastaaPoista
  3. Vai sai kaima sinunnu sitten tuon golf kärpäsen tartutettua. vai oliko jo ennestään+ Mikäs siinä, hieno harrastu ja paljon liikuntaa. Ähtärin kenttä lienee vielä paksun hangen alla.
    Mukavaa viikonvaihdetta sinne Poriin, nää viikot kun menee sellaista vauhtia ettei tahdo mukana pysyä.

    VastaaPoista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  5. Kävin Yyteri Golfin sivuilla ja huomasin paikan jossa voi harjoitella > http://golfpiste.net/yyterigolf/ajankohtaista/?p=ajankohtaista&newsID=73541
    Itse lähden meidän talviharjoittelu hallille heti kohta ,ehtii sitten vaikka makkaran syöntiin jos joku ehdokas vaikka tarjoais?.

    Politiikasta en mitään tiedä mutta kaksi ääntä pitäisi kaikilla äänestäjillä olla puolesta ja vastaan.

    VastaaPoista
  6. Onnea uuden harrastuksen parissa,hiihtokelithän taitavat pian olla ohi tältä talvelta.
    Ja matkoista, eipä se paikka taida vaihtamalla parantua, vai mitä?
    Mukavaa viikonloppua ja terveisiä sateisesta Savosta.

    VastaaPoista
  7. Hyvää viikonloppua teille kaikille. Kyllä se tuo golf-kärpänen on jo aikaisemmin purrut, mutta nyt kun olen saanut lievää "painostusta", se on tullut koko taudinkuva esiin. Terkkuja.

    VastaaPoista