sunnuntai 3. huhtikuuta 2011
Hyvää sunnuntaita!
Muuten on mukavaa, jos ei ota säätilaa huomioon. Vettä on sadellut, tuulee, ja sumuakin välillä on maiseman katselua estämässä. Annas katsoa tuleeko tämänpäiväisestä golf-pallon lyömisestä mitään, no onhan päivä vielä huomennakin. Ajattelin ilmoittautua kursseille heti huomenna, jos pääsisi toukokuun alun ekoille kursseille. Kelit ovat paikkapaikoin liukkaat, ja toisaalla taas kuraiset. Lenkkeily ei tällä hetkellä oikein hurmaa. Näihin aikoihin oltiin menossa, viime vuonna, Puertoon. Voisin vaikka lähteä sinne heti, mutta kun tuo toinen osapuoli on liimaantunut tuohon sohvaan kiinni. A-luokan reissu olisi kova sana, mutta ehkä tuo "jarruttaja" on hyvä olla mukana, voisi muuten olla liian hauskaa. Onhan noita ylilyöntejä aina joskus tullut suoritettua, mutta ei sentään onneksi rimanalituksia. Ehkä se kevät alkaa ensiviikolla todenteolla, voisi alkaa tuon parvekeviljelyn. Pensastomaattia en enää aijo laittaa, tulee liikaa satoa, taytynee kokeilla jotain muuta. Persiljaa ja tilliä tietysti, ja jotain muitakin yrttejä. On tarkkaan harkittava, kun nuo viljelystilat on rajalliset, katsotaan nyt sitten ensi kuussa miltä tilanne näyttää. Terkkuja kaikille, ja hyvää sapattia, sateella taikka ilman.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Voi, kyllä tekis mieli lähteä. Ystävämme
VastaaPoistalähtevät iltakoneella Turust kohti Puertoa.
Mutta, odotettava on kiltisti 7 kuukautta.
Saatko muuten tillin onnistumaan?
Se ei jostain syystä mulla onnistu.
Mukavaa sunnuntaita, sateen kera.
Terkkuja.
Kokeillaan ainakin, meinaan sitä tilliä. On minulla sitä ollut joskus vuosia sitten ja muistaakseni siitä jotain tuli, mutta ei niin kehuttavaa. Tyttären pihassa tulee kyllä hyvää. Ostan tässä siemeniä ja laitan itämään. Oltiin muuten kumminkin pari tuntia lyömässä palloa Yyterin rangella. Suht' hyvin meni rautamailoilla, en ollut porukan huonoin, vaikka en omistakkaan korttia. Siitä tuli lisää kimmoketta. Tekniikka on vielä hakusessa ja oikein kunnolla, pelkällä voimalla tuli lyötyä, vahingossa kyllä pari kertaa oli sekin melkein kohdallaan. Jatketaan harjoituksia. Terkkuja.
VastaaPoistaEipä innosta lenkit ei, mutta siitä huolimatta tehtiin pitkä lenkki koiruuden kanssa ja rapaisia oltiin. Onneksi on vettä ja saippuaa.
VastaaPoistaPuerto on mielessä,myöhäisyksyllä sitten.. Eikös teillä ollut pidennetty reissu silloin vuosi sitten. Tuhkapilvestä pian vuosi aikaa..
Ja tillihän kasvaa ihan itsestään, jotkut muut yrtit ovat vaativampia.
Mukavaa sunnuntain iltapäivää harmaudesta huolimatta.
Olihan meillä hieman pidennetty loma viime kerralla. Meillä oli ihan mukavaa, mutta toisilla ei. Asuskeltiin matkatoimiston piikkiin muutama ylimääräinen päivä. Ilta pimenee ja aamulla töihin, kutsu kävi. Hyvää illanjatkoa.
VastaaPoista