Aloin eilen sitten jäljittämään äitini sijoituspaikkaa (iltapäivällä). Keskussairaalasta sain tietää että hänet oli viety "naapurikaupungin" terveyskeskuksen vuodeosastolle, eli Ulvilaan. Sinne sitten aloin soitteleen. Kymmenen minuuttia eri numeroihin soitettuani sain vihdoin erään naisihmisen kiinni, ja äitini sijainti selvisi. On kuin geokätköä hakisi, olisikin antaneet koordinaatit olisi löytynyt paremmin. Sain kuin sainkin äitini puhelimeen, ihmetteli vaan että ei Porista löytynyt paikkaa yhdelle pienelle ihmisella. Nyky-yhteiskunta on esineistänyt vanhat ihmiset, heitä pallotellaan miten sattuu, ympäri sairaanhoitopiiriä. Porista aijotaan taas vähentää noita rahoja joita tulisi käyttää vanhoihin ja nuoriin eli koulujen toimivuuteen. Suurimpana toimintojen alasajossa heiluu kaupunkimme naispuolinen johtaja, siinä sitä hellää thatcherilaista huolenpitoa. Nostetaan taas vähän ääntä, kerrotaan kavereille. Kaupunginjohtaja(tar) käy usein samassa kaupassa kuin minä, voin ehdottaa hänelle että menee itse yhdeksi päiväksi "palloteltavaksi" sairaalaan joka on ylipuukattu, pienellä henkilökunnalla varustettu ym.ym. Äitini onkin tuumannut että ei siellä helvetissäkään varmaan ihan tällaista pompotusta ole, on siellä ainakin lämmin. Hyvää isäinpäivää kaikille isille ja äideille myös, jotka ovat niitä isiä kestäneet. Moi!
Kyllä tuntuu pahalta tuollainen pompottelu. Voi, kun edes joku päättäjistä joutuisi kohdallaan kokemaan pompotusta mutta heillä ei liene siitä pelkoa. pieni ihminen nykyajan rattaissa ei merkitse yhtään mitään. Ihmistä viedään, eikä edes omaisille ilmoiteta minne on viety. Omituista touhua.
VastaaPoistaNyt äiti löytyi ja olimme hänen luonaan. Itku häneltä pääsi, joka on ymmärrettävää. Pyysi jos minä voin vaikuttaa että hän pääsisi edes oman kaupungin sairaalaan johon on veronsakin maksanut. Kuinkas ollakaan, kun kävimme Ruskakodissa hakemassa äidin tavaroita sattui kaupunginvaltuuston puheenjohta tulemaan vaimonsa kanssa tapaamaan ja sukulaisiaan. Siinä heitin pienen toivomuksen, olimme hyviä kavereita tuolta urheilun puolelta, hän oli vähän ihmeissään. Lupasi ottaa hiukan kantaa asiaan, heillä kun ei ole muutenkaan oikein ruusuiset välit tuon kaupunginjohtajattaren kanssa. Peli on julmaa ja ratsuväki raakaa, sanotaan ja sodassa ja rakkaudessa kaikki on sallittua. Äitini puolesta menen vaikka läpi harmaan kiven.
VastaaPoista