perjantai 12. marraskuuta 2010

Hyvää perjantaita!

Kariutuneita suunnitelmia on elämä pullollaan. Sen vuoksi en yleensä tee mitään pitkäntähtäimen projekteja. Eilen illalla soitettiin Ruskakodista että äitini oli viety sairaalaan. Sitten tänä aamuna alkoi jäljitys että kummassa Porin sairaalassa hän on. No löytyihän oikea osoite viimein, keskussairaala. Iltapäivällä pyydettiin soittamaan uudelleen, etsivät hänelle paikkaa kaupunginsairaalasta. Hän oli ollut tarkkailussa yön yli ja kaikki oli suht'koht' hyvin, niin hyvin kuin 94 vuotiaalla sydänsairaalla ihmisellä nyt voi olla. Oli kuitenkin itse kävellyt ambulanssiin, aika mamma. Aika näyttää miten menee, olimme juuri hiukan ennen hänen luonaan Ruskakodissa viemässä pikku tavaraa ja hän saatteli meidät ulko-ovelle. Tuulinen ja pilvinen päivä täällä rannikolla, onneksi ei nyt ainakaan sada, asteenverran plussaa. Uimahallissa täytynee käydä testaamassa Aguilan neuvomaa vesijuoksutyyliä ja sitten illemmalla sairaalakierrokselle. Näin se päivä menee, ei mitään uutta "länsirintamalta". Hyvät päivänjatkot kaikille.

4 kommenttia:

  1. Toivon voimia äidillesi! On jo korkea ikä, joten ei aina toipuminenkaan käy kuin nuoremmilla.
    terkkuja täältä.

    VastaaPoista
  2. Voimia äidillesi.
    Hän on saavuttanut jo kunnioitettavan iän.
    Ja, tietysti voimia itsellesi.

    Terkkuja.

    VastaaPoista
  3. Kiitos Sirpa ja edelleen oikein "luonnikast' reissu" sanos raumlaine.

    VastaaPoista