perjantai 5. huhtikuuta 2013

Hyvää perjantaita!

      Toivottavasti syksyllä pääsee näihin maisemiin, ainakin toivo elää. Tuntuu hiukan siltä että nuo
      höpinä ketjut on tulleet minun osaltani tiensä päähän, ei se pelkällä tekohengityksellä pysy pystyssä
      että aikansa kutakin. Katsotaan sitten syksyllä jos tuonne Puerton osiolle on jotain kirjoitettavaa, nau-
      titaan nyt ensin Suomen kesästä, jos se joskus tulee. Meillä täällä on kyllä mitä mainioimmat ulkoilusäät,
      siis aurinko paistaa ja vesilintujenkin ääntelyä jo kuuluu, vaikka meri on jäässä. Onhan siellä nyt avo-
      vettäkin jonkin matkan päässä eli tuossa laivareitillä. Ulos on kohta lähdettävä aurinkoa ottamaan, nauti-
      taan nyt siitä ja odotellaan golfkentän sulamista. Luultavasti viikon sisällä tulee sukuun yksi lisää, olen vei-
      kannut ensi tiistaita ja kun katsoin allakkaan huomasin että silloin on pikku-Eliaksen nimipäivä, olisi sekin
      jonkinlainen sattuma, kun silloinkin liputetaan(Mikael Acrikolan päivä). Eliashan syntyi kesäkuun 4:s
      päivä, joka on puolustusvoimain lippupäivä. Katsotaan miten menee. Terkkuja vaan täältä meren ran-
      nalta.
 

8 kommenttia:

  1. Olisihan se ihan mahtavaa taas syksyllä olla noissa maisemissa. vielä ei oikein ole matkakuume vallannut mieltä mutta varmaan syksyn tullen taas sitten kuume kohoaa.
    Onhan nämä olleet upeita kevätpäiviä, ainoa harmi kun yöpakkaset olleet niin koia niin sulaminen lumilöle on hidasta. Joutsenet jo kovin tuolla virralla huutelee ja lentelevät taas kahden sulan paikan väliä.
    Teillä sitten jännitystä ilmassa. meidän pikkuinen saa nimen viikon päästä lauantaina.
    terveiset teille!

    VastaaPoista
  2. Kiitos Mummeli ja onnea teidän pikkuiselle. Nuo minun tekstitykset meni vähän niin ja näin, en viitsinyt laiskuuttani korjata. On siinäkin hiukan jännitystä kun yrittää noita lauseita laittaa oikeaan järjestykseen. Terkkuja aurinkorannikolta.

    VastaaPoista
  3. Vähän on samat mietteet täällä höpinöiden suhteen.
    Puerto ja Teide ovat syksyn suunnitelmissa.

    VastaaPoista
  4. Teillä on siellä jännät ajat:))
    Annahan kuulua sitten...

    Meiltä jäänee tältä vuodelta Puerto käymättä, ainakin nyt tuntuu siltä. Katsellaan sitten ensi vuoden puolella.

    Terveiset täältä!

    VastaaPoista
  5. Teille kaikille suuret kiitokset kommenteistanne. Voipi olla että tavataan Puertossa syksyllä Aguila. Kaikille teille oikein lämpimät terveiset kerrankin aurinkoisesta Porista. Laitetaan kuulumisia Minttuli ehkä jo ensi viikolla.

    VastaaPoista
  6. Kivahan olisi, jos veikkauksesi menisi nappiin:) Jännää aikaa elätte!

    Matkat pyörii mielessä, mutta vielä ei olla mitän päätetty, aika näyttää.
    Oikein mukavaa viikonloppua ja terkkuja!

    VastaaPoista
  7. Kiitos Sirpa. Sitä samaa teille, aika näyttää, kuten sanoit, matkasuunnitelmat. Terkkuja.

    VastaaPoista