torstai 1. marraskuuta 2012

Hyvää torstaipäivää!

Jahas, että hornetteja Islannin ilmatilaa valvomaan ns. harjoittelun nimissä. Minusta sitä kerosiinin
polttamista, eli polttoaineen kulutusta voi harrastaa ihan hyvin täällä Suomenkin taivaalla, taas
palaa rahaa, jota tuntuu kummasti löytyvän kaikenlaiseen hyödyttömään toimintaan. Oli
mielenkiintoista kuulla se että islantilaiset ovat eri mieltä tuosta touhusta, eivät he taida
haluta tuollaista "ulkomaanapua", ainakaan jos on uskominen Islannin ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajaan.
Jos nyt kuitenkin USA ja Nato sanovat että sinne mennään, niin asia on sillä pläkki, olin siinä luulossa
että Niinistölläkin olisi jotain selkärankaa, mutta eipä sitä tunnu löytyvän. Eilen oli mielenkiintoista kuulla
tämän entisen "rauhankyyhkyn" eli E. Tuomiojan (ulkoministeri) valikoituja selityksiä asian tiimoilta. Onneksi
siellä oli myös tohtori Volanen selittämässä miten asian laita on. Nyt on jo lennelty Baltiaa valvomassa
ilman että kukaan on tiennyt mitään, ehkä sentään tämä nörtinnäköinen Haglund on asian hoidellut jonkun
kenraalin kanssa. Ilman aseita sanoo Niinistö, epäilen sitä että tykit poistetaan koneista tuon takia. Tehtäisiin nyt vaan kauppoja venäläisten kanssa, eikä taas alettaisi kaivamaan verta nenästä. Pitää muistaa että tällainen "kärpäsenpaskan" kokoinen on valtio kuin Suomi on, tosipaikan tullen, päivässä pyyhkäisty pois maailman kartalta. Mutta tuo suuruuden hulluus on ennenkin vaivannut tätä kansaa, ennen nojattiin Saksaan ja Hitleriin nyt Natoon. Missä ovat ne "syrjäytyneiden" nuorten asiat tällä hetkellä pressa Niinistö, kysympä vaan, mutta
vastausta lienee turha odotella. Tervetuloa Porilaisen puolison kanssa katsomaan meidän ruokajonojamme tänne Poriin. Kyllä noilla "taivaalla poltetuilla rahoilla" olisi muutakin käyttöä. Jos ja kun ameriikoissa tulee
uusi pressa tämä "romni", voitte suomen herrat käydä siellä kumartelemassa kuten "ählämit" päin mekkaa, ja
päätänne karjalan mäntyyn, lienee sama vaikutus kuin noitten käkkäräpää juutalaisten pään hakkaaminen
itkumuuriin. Tämä oli nyt tällainen "epäpoliittinen" tai poliittinen kannanotto, sananvapauden nimissä. Jos nyt
lähetettäis vaan tuo kuvassa oleva "Suomen Joutsen" sinne islantiin. Terveiset vaikka vähän militaristiset.

2 kommenttia:

  1. Minä lähettäisin sinne Islannin ilmatilaa valvomaan Uuno Turhapuron jodlaavan matikkakoiran.

    Joko tilasit matkan?

    VastaaPoista
  2. En tilannut, odotan lottovoittoa, sillä se Uunokin sen matikkakoiran aikoi ostaa. Terkkuja.

    VastaaPoista