lauantai 21. heinäkuuta 2012

Hyvää lauantaita!

Eilen tuli piipahdettua kaupungin hulinassa, sitä se todella oli. Kävelykadullakin oli paikka paikoin pieniä vaikeuksia kulkea eteenpäin, tai yhtään mihinkään.  Hieno aurinkoinen ilma oli saanut kansan liikkeelle ja Suomi-areena keskusteluja, mitä erilaisimmista aiheista, oli monessa eri pisteessä. Torin laidalle oli lapsia varten rakennettu uusi Angry birds leikkipuisto, ja käyttöä näytti olevan. Onhan noista pelien kehittäjistä yksi porilainen. Kalaa tuli torilta ostettua sekä mansikoita, osa naposteltiin kotiin tultua ja osa pakkaseen. Nyt on taas sellainen säätila että ei itse luojakaan tiedä, sataako vai paistaako. Katsotaan nyt iltasella jos vaikka lähtisi ongelle tuohon lähirantaan. Täällä kun ainoastaan pohjoistuulella kannattaa lähteä tuohon Kalloon ongelle, muuten se on vain pelkästään madon uittamista. Oli pienestä kiinni, laiskuudesta, että ei lähdetty Mikkelin kuninkuusraveihin, siellä kun joskus tuli käytyä noissa St. Michel ajoissa, useampia kertoja, yövyttiin Visulahdessa. Oi niitä aikoja, oltiin hieman nuorempia, koko -80 luku siellä rampattiin, kuten monet muutkin Suomen raviradat, aina Torniota myöden. Kauppareissu on ehkä ohjelmassa, täytyy pomolta kysyä mitä tehdään, minä kyllä jättäisin väliin, ihan vaan laiskuuttani senkin. Katsotaan nyt jos löytäisi jonkin kuvan tuohon ylös eilispäivältä. Heippa!

4 kommenttia:

  1. Kiva kun aurinkoa on siellä ollut, täälläpäin on jo näyttäytynyt eilen ja tänään aamusta.Jospa se vielä kesää pitäisi.
    Mukavaa viikonloppua sinne ja kalaonnea!

    VastaaPoista
  2. Kiitos Minttuli. Katsotaan jos tuo "lorvikatari" antaa hieman periksi, niin mennään ongelle. Kävin kyllä äsken pyörälenkillä ja laitoin päivällä ruokaa, että ei ihan jouten olla oltu. Terveisiä ja aurigonpaistetta mansikkakaupunkiin.

    VastaaPoista
  3. On teillä taas kaupunki täynnä väkeä. Eipä ole kposkaan tullut jatzeilla käytyäkkään.
    Aurinkoista onkimatkaa! Täällä ainakin paistaa komiasti nyt, päivällä hetken satoi.

    VastaaPoista
  4. Kiitos Mummeli. Onkireissu muuttui telkkarin katseluksi. Lämpötila oli 13 plussaa ja kylmä tuuli. Ei viitsitty lähteä palelemaan. Ihminen kun tulee mukavuuden haluiseksi näin vanhemmiten toisinaan. Terkkuja!

    VastaaPoista