perjantai 18. toukokuuta 2012

Hyvää Viikoloppua!

Eilen illalla oli tosiaan jännitysnäytelmä tuolla kiekkoilun puolella, ei olisi uskonut että oli sama joukkue pelaamassa USA:ta vastaan. Mikko koivu riisti melkein järjestään kaikki aloitukset ja henkinen lataus oli aivan huimaa. Hieno juttu oli Jessen(Joensuu) onnistuminen, hän jos kukaan on juuri porilaisen kiekkoilun ilmentymä, kaikki kolhut otetaan vastaan ja mennään vaikka läpi harmaan kiven. Muutenkin meitä porilaisia on aina silloin tällöin aliarvioitu, muistuu mieleen vaan FC Jazzin kultavuodet(jalkapallo). Veikkaaja lehti arvioi meidät putoajien joukkoon, mutta kuinkas kävikään. Sattui että palkattiin sellainen valmentaja kuin Jussi Ristimäki. Hän laittoi Veikkaaja lehden sivun, jossa porilaiset mollattiin, pukukopin seinälle, ja sen jälkeen kaikki olikin historiaa, Jazz antoi kyytiä kaikille, oli taitavia brassi pelaajia mm. Antonio, Piracaia ja Sumiala Porista, koko nippu oli vaan niin hyvä. Samalta tuntui eilen illalla, Suomi on hyvä, Venäjä vapiskoon, Ruotsista en puhu mitään. Jos joukkueessa on liikaa tähtiä jää joukkuepeli unholaan, näin se vaan on. Ainoa harmi, asiasta toiseen, että tänäänkin varmaan sataa. Täällä meren rannalla on varsin viileääkin, mutta kyllä se kesä tännekin tulee, viiveellä. Huomenna sitten revitään noin kuvaannollisesti, pelihousut, kun Suomi kyykyttää itänaapuria. Sitä odotellessa, se on moro, sano tamperelainen.

2 kommenttia:

  1. Oli kyllä jännät loppuhetket, ja myöhemmin suloinen vahingonilo länsinaapurin osasta.

    VastaaPoista
  2. Lievästi sanottuna Mummeli. Terkkuja

    VastaaPoista