perjantai 16. maaliskuuta 2012

Vielä

on "kestettävä" jonkin aikaa näitä kotimaisemia, eihän niissä mitään vikaa ole, mutta pieni vaihtelu virkistänee. Kesärenkaat olisi hyvä saada vaihdettua autoon ennen reissua, toivottavasti ei iske sen kummempaa takatalvea. Yksi toivomus olisi että ei olisi kovia myrskyjä, olisi mukava päästä vetiseen elementtiin tähyilemään vaikka näkinkenkiä. Monta vuotta olen haaveillut tuosta merenalaisesta kuvaamisesta, nyt sain hommattua kameraan sopivan suojan, jossa taataan 10 metriin tuo kameran kuivana pysyminen. Kamerassa on onneksi tuo vedenalainen kuvaus ohjelma. Kalasatamassa voin testata, siinä on ennenkin tullut polskittua. Ensin käyn kyllä paikallisessa uimahallissa kokeilemassa. Eka päivä on varmaan pienten nokosten aikaa, ei siellä koneessa paljon kuiteskaan tule nukuttua, ehkä silloin jos ottaa nuo kuulokkeet, minä kun nukahdan helposti hyvään musaan. Toivotaan kohtuullisia säätiloja, joskus ollaan päivä vietetty Playa Jardinilla, olen siellä käynyt uimassa, ollaan syöty siellä, katsotaan nyt mitä keksitään, bussiajelua varmaan tulee suosittua eri kohteisiin. Paikanpäällä sitten tehdään asioita päivä kerrallaan, ilman tressiä, ilman aikatauluja. Ollaan ja mennään, syödään ja juodaan, ainakin syödään, vielä löytyy saarelta sellaista mitä ei koskaan ole tullut maisteltua. Hyvää viikonloppua.

6 kommenttia:

  1. Mukavalta kuulostaa matkasuunnitelmat, ihan lomalta ilman paineita!
    Hyvää viikonloppua ja terveisiä molemmille!

    VastaaPoista
  2. Kiitos Riitta. Terveisiä myös meiltä sinulle ja Sepolle.

    VastaaPoista
  3. Toivotaan, että pääset toteuttamaan tuon haaveesi
    merenalaisesta kuvaamisesta. Tiedä, mitä kaikkea
    jännää sieltä löytyy...

    Mukavia lomanodotuspäiviä ja terkkuja.

    VastaaPoista
  4. Minun pitäisi kanssa hommata joku suoja tuolle kameralle, se meni viime patikalla vähän jumiin kun roikkui hikistä paitaa vasten kaulassa.Jäi parit kuvat ottamatta kun ei suostunut laukaisin näppäin toimimaan.

    VastaaPoista
  5. Kiitos Sirpa, ainakin yritetään, siitä en sitten tiedä näänkö edes yhtään kalansinttiä. Niitä on Aguila kaikenhintaisia suojia, vedenpitäviä, säilyy ainakin kamera kuivana. Katsotaan nyt sitten millainen tuo suoja on kun se tulee. Informoin siitä sitten paremmin. Hyvää viikonloppua teille ja puolisoillenne.

    VastaaPoista
  6. Vedenalainen maailma on varmasti kiehtovaa katsottavaa kunhan sinne uskaltautuu. itsellä taitaisi jäädä vain haaveeksi.

    VastaaPoista