perjantai 20. tammikuuta 2012
Hyvää viikonlopunalkua!
Minulla ei ole niin väliä noista pressanvaalitenteistä, koska olen jo äänestänyt. Hiukan on sellainen tunne, että pieneksi maaksi meillä on noita ehdokkaita ihan liikaa. Mallia ei oikein voi ottaa idästä eikä lännestä. Ameriikoissa parjataan ja panetellaan vastapuoli pataluhaksi. Aletaan jo tutkia lastentarhaiästä, onkohan tullut tehtyä paljonkin pahuuksia. Ei ole niin paha jos vaikka on auttanut kavereitaan rikastumaan konstilla jos toisellakin, mutta auta armias jos olet mennyt makailemaan väärään sänkyyn, silloin tuo tekopyhyys oikein roihahtaa. Sitten nuo itänaapurin vaalikuviot, kaksi herraa vaihtelee pressan hommaa ja vaaleista viis. Kaksi niin erilaista "demokratiaa" jotka, ihme kyllä, alkavat pian muistuttamaan toisiaan. Lunta on tullut nyt oikein reippaasti, nyt vain odotellaan että jos kaverit sais latukoneella Yyteriin jonkinlaisen hiihtolenkin. Tyttärenpoika on parast'aikaa meillä, pääsi suntikselle, tuli meille saamaan hiukan vaihtelua intin muonaan. Hyvin hänellä on mennyt, mikäs on mennessä kun on vankka urheilupohja alla ja kunto rautaa. Cooperintestissä hän oli kaverinsa kanssa jättäneet muut nuolemaan näppejään, kun kysyin sitä hän sanoi että he vaan lönköttelivät että ei koko totuus paljastuisi. He yrittävät taiteilla 6kk:ssa koko homman, kun aikomus on yrittää syksyllä kouluun, no annas katsoa miten "äijän" käy, se kun aina ei ole omassa päätännässä. En tiedä laittaisiko tulevan pressankuvan tuohon ylös. Moikka!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Hyvää pressa-ainesta taitaa olla. On niin määrätietoinen ilme kuvassa. Ihana!
VastaaPoistaSamoin täällä, ääni on annettu jo, ja voi olla että hukkaan män!!!
Hyvää viikonloppua sinne Poriin. liekö yhtä paljon lunta kuin oli tuolla Vantaalla,
aamun mittauksen mukaan tyttären talon pihalla 50 cm!
Terkut!
Täytyisi varmaan pressan valtaa lisätä jos tuosta "terminaattorista" sellainen tulisi. Pääasia että äänestää, eihän ne hukkaan mene, oma mielipide on ainakin tuotu esiin. Täällä lunta noin 20 cm. Olin nyt illalla hiihtämässä eli rämmein suksien kanssa lumessa. Vantaalla on paljon lunta. hyvää viikonloppua sinne ja katsotaan "Mäntyniemen" perillisiä.
VastaaPoista