sunnuntai 4. joulukuuta 2011

Sateista sunnuntaita!

Joillekin on syntynyt sellainen ihmeellinen käsitys, että mies ei voi leipoa eikä laittaa ruokaa. Täytynee tilata eucalyptus puusta tehtyjä tulitikkuja vaikka Austraaliasta ja alkaa rakentaa ikiliikkujaa, olis ainaski miehine harraste. Muuten olen sitä mieltä että tepsin ns. jääkiekkojoukkue vois liittyä naantalilaiseen naisten ringette populaan, siellä pääsis toteuttaa sitä neitikiekkoa. Tääl meill päi on Ässäin pelaajat tehneet yhteisen keittokirjan, laitampa yhden joulupakettiin ja lähetän tepsin toimistoon, sieltä vois löytyä myös käärmekeiton resepti. Tarjalle olen jo lähettänyt kakkureseptin, lupasi antaa sen eräälle turkulaiselle kansanedustajalle, ei hänen tarvii ostaa valmiita torttuja(Maskun miehen rahoilla), saa itse sitten leivoskella seuraavia synttäreitä varten. Toisille voi olla tuo vedenkeittokin vaikeaa ilman resptiä tai mamman valvontaa, toiset kokkaa laulaessaan ja toiset laulaa koheltaessaan, sellaista elämä on. Odottelen oikein innoissani noita linnan juhlia, millaiset ovat naisten puvut, ovatko takaa auki enemmän kuin edestä. Ovatko Jukka Rintalan (porilainen) suunnittelemia, onko kirppikseltä vai cuccilta. Itse aion laittautua valmiiksi tummaan pukuun. Parhaat kuusenkoristeet räppään rintapieleen, armeijan ampuma-ja uimamerkin seuraksi. Korpin jämät kaulukseen,  sain ne muuten siitä kun olin komentoteltassa radistina ja tein herroille plissejä. Tämä siis vuonna 1971. Tietenkin katson Tuntemattoman Sotilaan, sadannen kerran. Kynttilät palaa, "pursiseuran" lippu heiluu vienosti salossa. Ihanaa kun on linnan juhlat. Eläköön!

4 kommenttia:

  1. Miehiset harrastukset, niinpä. Kyllä se leipominen ei ole sukupuolesta kiinni.Se tekee joka osaa, eikö? Miten sitten naiselliset naiset, meidän kylällä on riistanhoitoyhdistyksen puheenjohtaja hyvin naisellinen ja kaunis nainen. Eilen illallakin piti tuolla seuran juhlassa sen parhaan puheen...
    Hyvää itsenäisyyttä ja terkkuja räntäsateen keskeltä.

    VastaaPoista
  2. Eihän se niin sukupuolta katso mitä ihminen tekee, ja kuten sanoit, se tekee joka osaa. Olen myös sitä mieltä että jokainen meistä osaa jotakin, kun saa vain mahdollisuuden kokeilla. Meilläkin on urheiluseuran johtokunnassa naisenemmistö eli ne sinne valitaan jotka jotain tekee. Tuuli vonkuu, ei juuri nyt sada, mutta ei se kaukanakaan ole. Samoin teille oikein hyvää itsenäisyyspäivää, siis tulevaa. Terveisin.

    VastaaPoista
  3. Tulipa mieleeni, kun yksi 11 lapsen äiti tuumasi, että miten hän olisikaan tulut toimeen, ellei mies olisi osannut leipoa ja ruokaa laittaa, tekevät kunpi ehtii. oli karjaakin eikä mitään mukavuuksia apuna niin kyllä siinä tosiaan molempia tarvittiin. kaikissa töissä.
    mukavaa viikkoa Poriin

    VastaaPoista
  4. Samoin sinne Mummeli, oikein hyvää itsenäisyyspäivää.

    VastaaPoista