lauantai 9. heinäkuuta 2011
Minttulin luona.
Löysimme hyvin perille hänen luokseen. Kuinka sattuikaan hän tuli juuri postilaatikolle kun me tupsahdimme hänen viereensä. Hän tunnisti meidät ja minä hänet. Vahti (Minttu-koira) piti huolen että ei sitä ilman pientä haukunta esitystä niin vaan sisään mennäkään. Porin "hunsvoteille" on syytä vähän haukkuakin. Saimme kylmää ja hyvää mansikkamehua ja siirryimme ulos pihan puolelle jossa kukat olivat kauniita, kuten koko pihamiljöö. Siinä puheltiin ja saimme nauttia olostamme kahvin ja ihanien leivonnaisten parissa. Täytekaakusta 10+ ja mielummin enemmänkin, oli se niin herkullista. Viimein hänen miehensäkin saapui kotiin, kovana työmiehenä olivat hikipäässä painaneet puuhommia. Tuntuu että tuo "työhulluus" on ollut aikoinaan, meidän ikäluokallemme, tarttuvaa lajia. Minttulin ja Jattan ollessa sisällä, niin kyllä meillä kaiman kanssa juttua riitti, aiheena oli kalastus ja muutkin tärkeät asiat. Mukava olisi hänen kanssaan vielä myöhemminkin keskustella. Minttuli oli sillä välin laittanut hyvää salaattia ja maustepatonkeja ja taas meni syömisen puolelle. Toivotimme heidät erittäin tervetulleeksi Mäntyluotoon, olisi se mukavaa. Minttu koiran kanssa meistä tuli jonkinlaiset kaverit kun vihdoin pääsin sitä silittelemään ja paijaamaan. Joku ilkimys oli sitä varmaan kiusannut (mies ilmeisesti) . Onhan meitä joka junaan mutta eläinten kiusaajat ei niihin juniin mahdu. Kiitos Minttuli ja Kaima vieraanvaraisuudesta, toivottavasti voimme joskus laittaa täällä meillä jotain vaikka kalaruokia, jos ja kun tulette tänne aurinkorannikolle, jossa on jyristänyt koko päivän ja taitaa jo tulla vettäkin. Vielä kerran kiitos.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Voi, kiitos kun kävitte. Oli se päivä yksi tämän kesän tähtihetkistä. (Etukäteisjännitys oli aivan turhaa minulla)
VastaaPoistaToivottavasti nähdään siellä teilläpäin tai jossain muualla.
Ai niin, "työhullu" lähtee huomenna mansikkahommiin, on varmaan mukavampaa, puhumattakaan niistä silmäniloista pellon reunalla.
Toivottavasti sää siellä paranee, tämä lähtee uimaan, helle jatkuu....
Lämpimät terveiset teille kummallekin ♥
Kiitos Minttuli. Kyllä minäkin sitten sinne mansikkahommiin.....ainakin syömään.
VastaaPoista