sunnuntai 30. tammikuuta 2011
Hyvää sunnuntaita!
Penkkiurheilua tuli taas harrastettua eli tennistä katsottua. Sitten sukset autoon ja hiihteleen. Oli muuten karsea keli Yyterin maastossa johtuen viime yön myrskytuulesta, kaikki risut ja männynkävyt olivat ladulla ja latu jäinen. Jos olisin vetäissyt liisterin pitovoiteeksi olisivat suksenpohjat täynnä kaikki halkoa pienemmät roskat. Kilometrin jälkeen oli paita ja pää märkänä. Lipsui niin maan perusteellisesti, ei tarvinnut huutaa" havuja per....", niitä riitti koko viiden kilsan lenkille. Tuli muuten tuon matkan hitaus enkka, mutta eihän se kuntoilussa mitään meinaa. Tulihan ainakin kokeiltua onko ihan rapakunto, ei ollut. Selkäkin oikein tykkäsi kun otin yhdessä mäessä kunnon "lipat", vauhti pysähtyi kuin seinään ja sitten vaan syljettiin risut pois suusta ja taival jatkui naurua pidätellen. Että tällainen urheilusunnuntai, sivusilmällä katselen kun herrat hyppelee hieman isommista mäkilöistä, huvinsa kullakin. Kapsäkki on sitten tuotu tuulettumaan alakerran varastosta, ja viikolla tulee lasku matkasta. Neljä viikkoa ja menoksi, täytynee välttää noita jäisiä mäkiä ja muita extreame lajeja. Pysyy koivet sentään jonkinlaisessa kondiksessa. Pari kiloa puuttuu vielä tavoitteesta eli se nyt lähtee ihan miten vaan. Viikko ilman hiilihydraatteja niin se on siinä. Paljon enempää ei sovi tiputtaa tai menee muutamat vaatekappaleet uusiksi. Terkkuja vaan täältä "villistä lännestä".
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Nyt pitää olla tarkkana kuin porkkana ettei mitään pahempia kaatumisia satu liukkailla ja jäisillä poluilla eikä oikein passais mitään flunssiakaan hommata enää ennen reissua.
VastaaPoistaTerveisiä "savolaisten ameriikasta".
Niin se vaan reissu lähenee siellä. Mukavaa odotusta ja samaa toivottelen kuin Aguila, että varovainen pitää olla vaikka kuinka "veri vetäis urheilumiestä"
VastaaPoistaOnko ylläoleva kuva uusi, näyttää sen perusteella tuuli puhaltavan aika lujaa..
Terveisiä ihan Savosta!
Joo taidan treenata sisätiloissa, kun on noita vempaimia ja uimahalli lähellä. On täällä niin "tautisen" liukasta. Pystyssä voipi pysyä ainoastaan fillarilla 3 promillen pöhnässä, mutta en viitsi kokeilla. Ei ole kuva ihan uusi, ehkä kuukausi sitten otettu, meidän nukkumalähiöstä. Tyttäremme talo on vasemmalla oleva keltainen omakotitalo. Terkkuja.
VastaaPoista