maanantai 8. marraskuuta 2010
Hyvää maanantaita!
Säätiedoitukset lupailivat tänne länsirannikolle pilvetöntä ja hienoa auringonpaistetta. Lieneekö menneet sääkartat sekaisin tai sitten on ikkunat likaiset, aurinkoa ei kyllä näy missään, mutta pianhan päivä on pulkassa, voi olla että näkyy kuu ja tähdet. Olimme eilen "Ruoka ja Koti" messuilla Porin karhuhallissa, siellä oli myös näitä TV-kokkeja kuten Antti Vahtera, Hans Välimäki, Alex Nurmi, Aki Wahlman. Hyviä olivat herrojen jutut ja ohjeet, varsinkin Hans Välimäki laittoi suoranaisesti "jauhot suuhun" eräälle naispuoliselle "pekka puskalle". Gourmet-kokilta tuli kyllä sellaista juttua että yleisökin nauroi vedet silmissä, ei ollut naisparalla helppoa, ei ollut ilmeisesti koskaan saanut kunnon ruokaa, ainoastaan kevyttuotteita. Pakko hänenkin oli lopussa myöntää että kyllä "kokkipojat" hommansa osaavat, eihän noita Michelin-tähtiä(Hans Välimäki) ihan turhaan jaeta. Oli ihan mielenkiintoinen sunnuntai. Hiukan tuli mokattua, jätin kameran autoon. Yritin ottaa siellä keinovalossa kännykameralla kuvia, eihän niistä saa selvää edes sokea reettakaan. No kyllä niistä nyt henkilöt tuntee, mutta ei niistä kyllä näytille ole. Eihän tässä enää tunne kulmakunnan lintujakaan, sanoin eilen tuolla kommenteissa Haahkoja Alleiksi. Onhan täällä joskus allejakin näkynyt mutta harvemmin, onhan ne nyt ihan eri näköisiä, pitkästä pyrstösulasta ja....onhan se nyt ihan erilainen lintu, mitä tässä sen enempää. Aurinkoista maanantaita, kenelle se sitten paistaakin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Täällä on ihanan sininen taivas ainakin osassa, jossain heikkoa pilveäkin näkyy, sellaista vaaleaa poutapilveä. kiva lähteä iltapäivän lenkille koiran kanssa, sen vähän, mitä se vielä haluaa, nyt mennään Himmun ehdoilla. keskiviikkona lähtee sitten sinne pentulomalle ja tilalle tulee samanlainen pörriäinen sitten tänne. ja minunkin piti sitten mennä omalle lomalleni, no, joskus sitten.
VastaaPoistaVarmaan oli kiva tapahtuma.
VastaaPoistaHarmi, kun se kamera siellä autossa nökötti. Olisi ollut käyttöä,
mutta näin vaan toisinaan käy itsekullekin. Nykyään pyrinkin pitämään sitä aina laukussa,
jos vaikka tarvitsisi.
Haahka tai Alli... Se oli söpö kuva niistä.
Terkkuja.