tiistai 19. lokakuuta 2010
Syksyistä
iltapäivää. Homot ja lesbot ym. eriskummalliset oliot on ilman muuta eristettävä johonkin pois kunnon ihmisten silmistä. Kun en lukeudu kunnon ihmisiin, se on minulle yksi ja hailee. Voin sanoa että minä vanha ateisti ja jumalankieltäjä ja ties mitä, liityin noin 3 vuotta sitten kirkkoon. Miksi? Ihan siksi kun tutustuin erääseen seurakunnan diakoniin(mies eikä ole homo), oli mitä antoisin keskustelu, siinä ei paljon jeesusteltu, vaan puhuttiin asioista niinkuin ne on. Sanoin kaverille että voin minäkin sitten roponi antaa, että saat edes sinä palkkasi. Nuorena miehenä kun erosin tuosta puulaakista, se oli täynnä tekopyhiä, ala Räsänen, tanttoja, jotka lukivat kuin piru raamattua. Mutta onneksi ajat ovat muuttuneet vapaamielisempään suuntaan ainakin täällä. Kirjurinluoto vois muuten olla Marino hyvä paikka esittämillesi toimille, mutta siellä vois tulla ahdasta, ainakin jatsien sun muiden kekkerien aikana. Yyterissähän on jo nakuranta( porilaiset kun on edelläkäviöitä noissakin asioissa); siellähän porukat jo vipeltää aatamin asussa ja vähän eevankin. Pori on myös ensimmäinen kaupunki, jossa avattiin Suomen ensimmäinen kävelykatu. Se siitä ja sen kestävyydestä. Minulla on jo valmiina nuo kaikki maailman kartat puheopasteineen tuossa Nokian C5:ssa, niin kauan kuin vehje kestää. Hyvin on vienyt perille, kun olen sitä navigaattoria kuunnellut. En ole vielä kyllä kokeillut kuin Teneriffaa, voi olla että joku Vanuatu saattaa puuttua. Ilta tässä pimenee ja Teivon ravit odottaa+jääkiekko. Hyvää loppuiltaa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Se luoto oli vain simmonen esimerkki. Ajattelin vain kun ne kaikki kuitenkin sinne kesällä kerääntyvät. Jokatapauksessa on olemassa sellaisiakin ihmisiä, jotka välittävät. Ja se on hyvä asia se. Puolesta tai vastaan. Sillä välinpitämättömyys on nykyajan suurimpia vitsauksia.
VastaaPoistaKyll mä sen ymmärsin. Mutta kait sinne semmoinenkin tapahtuma sopisi. Mutta taitais minultakin noi äijäin keskinäiset häät jäädä käymättä.
VastaaPoista